Hyvä Tulppu!
Maanantaina oli aikas kivat treenit. Sääkin oli sopivan raikas, kun vähän sadetta ripotteli ja ukkosti. Tuli oli tosi hyvässä vireessä kentälle mennessä. Tosin mulla oli vähän vaikeuksia saada sitä kulkemaan mun vierellä ilmoittautumiseen. Pienen kurinpalautuksen kautta sitten ilmoittautuminen, siitä liikkeellelähtö ja palkka. Oikein hyvä! Tuli tarjosi tosi aktiivisesti haukkua, välillä vähän väärissäkin paikoissa, mutta en kuitenkaan rankonut sitä siitä koska oli ilahduttava nähdä kuinka aktiivinen se oli! Seuraamisia otin siis taas muutamia pätkiä ja ne oli hyviä.
Sitten oli vuorossa liikkeestä istuminen. Tuli jäi seisomaan, seuraavalla yrityksellä meni maahan… Kunnes tajusin että ei hemmetti, en mä varmaan ole juuri koskaan tehnyt istumista liikkeestä! Helpotin siis harjoitusta aluksi niin, että pysähdyin samalla kuin sanoin käskyn. Tämä meni ihan hyvin. Sitten kokeilin pari kertaa niin, että hidastin erittäin paljon käskyn aikana. Ihan ok. Vaikka vielä tuossa on epävarmuutta paljon eli pitkä matka valmiiseen liikkeeseen. Mutta kyllä sitä ihminen voi olla tyhmä, miten mä olen unohtanut treenata yhden kokonaisen liikkeen???
Otin myös muutaman maahanmenon ja siinäkin tuli vähän sekaannusta, kun ensin oli noita istumisia jankattu. Näitä täytyy vaan tehdä, tehdä ja tehdä ja suunnitella treenit helpoiksi. Lopuksi luoksetuloa. Tarkoitus oli harjoitella vähän pidemmältä matkalta mun eteen tuloa. Tuli tuli tässä treenissä aina vähän vinoon. outoa, koska muulloin se ei sitä juuri ole tehnyt. Päätin tehdä tuotakin namilla kotona niin saa siihenkin rutiinia. Kaiken kaikkiaan jäi treenistä tosi hyvä fiilis, kiitos Eeva taas apparina toimimisesta! Vire oli Tulella loistava, vaikka osaamattomuutta on ilmassa
Lisäksi käytiin tekemässä esineruutua. Tuli näki, kun esineet vietiin ruutuun (halusin tällä vahvistaa piston mallia). Hyvin poika lähti etsimään, löysi ja palautti. Hienoa!
Tiistaina otinkin sitten kotiparkkiksella namin kanssa noita istumisia, maahanmenoja ja luoksetuloasentoa. Meni aikas hyvin! Istumista otin siis ensin helpotettuna, että pysähdyin samalla. Sitten hitaasta vauhdista ja onnistui! Tällä kertaa Tuli muisti taas maahanmenon ja meni nopeasti ja hyvin. Super! Luoksetuloasentoa otin ihan vaan lyhyeltä matkalta ja tässäkään ei ollut ongelmaa nyt. Mut hyvä että sain vahvistettua noita oikeita suorituksia. Lopuksi vähän leikittiin sellaisella tosi pomppivalla pallolla ja Tuli tykkäsi.
Tiistaina oli myös hakutreenit. Tulella 4 rullantuontia. Ekalla ukolla Tulen piti vähän miettiä, että tuoko rullaa vai ei, mutta lopulta toi ja lähti hyvin näytölle. Toka meni oikein mallikelpoisesti, nappasi rullan nopeasti, toi mulle ja näyttö oli hyvä. Tosin Tuli ei aina osaa rullaa tuodessaan edetä tarpeeksi, mutat ei se nyt ihan samoja jälkiäkään palaa mitä on lähtenyt pistolle.
Kolmannella oli taas vaikeuksia malttaa lähteä maalimiehen luota rullan kanssa, mutta en auttanut Tulta ja se joutui ratkaisemaan homman itse. Niin se sitten hetken pohdittuaan tekikin ja toi rullan mulle. Hienoa! Näyttö oli nopea ja hyvä.
Viimeinen sujui hyvin, otettiin kyllä ääniapu mukaan pistolle että sais siitä suoran. Rulla ei palautunut ihan niin pikavauhtia kuin aiemmin. Tuli siis oli ottanut rullan hyvin ja lähtenyt tuomaan, mutta tuomisvauhti oli sellaista löysää laukkaa. Hyvä kuitenkin ja näyttö oli hyvä. Jees, tää alkaa näyttää tosi kivalta! Kohta pääsee treenaamaan pistojen suoruutta taas, kun tuo ilmaisu saadaan varmaksi.
Keskiviikkona taas tottisteltiin. Koirat oli olleet kuumassa autossa aika kauan, joten Tulikin oli väsyneen oloinen. Taas kentälle mentäessä otin alkuun ilmoittautumisen. Sen jälkeen lähdettiin liikkeelle, haukutus ja palkka. Tuli oli kyllä ihan innokas, mutta ei kuitenkaan huippuvireessä sen väsyneisyyden takia. Haukkukin oli vähän sellaista toisaikaista. Lähdin tekemään seuraamista ja hups kun oli väljää! Aluksi kontaktikin tippui aika pahasti. Huomautin liinasta, mikä auttoikin jonkun verran siihen kontaktiin mutta ei väljyyteen. Se oli kyllä ihan uus “ongelma”, joten en lähtenyt sitä ihan rajusti korjailemaan. Parempi katsoa että oliko vain tuon yksittäisen kerran vai tuleeko tuosta isompikin murhe. Kontaktin kutenkin vaadin, mutta eihän se seuraaminen mitään hienoa ollut.
Tämän jälkeen pari kertaa istumista hidastuksen kanssa ja onnistui onneksi. Sitten maahanmeno, joka oli nopea. Loppuun otin melko pitkältä matkalta luoksetulon, joka oli ihan SUPER! Nopea vauhti ja hyvä asento eteen. Tuosta olin tosi yllättynyt, että asento oli korrekti vaikka Tuli tuli ihan täysillä. Hyvä että sai loppuun onnistumisen, koska tuosta seuraamisesta jäi aika huono maku suuhun. Toivotaan että johtui vain kuumassa autossa odottelusta. Appari kyllä sanoi, ettei se NIIN huonoa ollut, mutta oli se paljon vaisumpaa mitä Tulella yleensä (kaikkine ongelmineenkin) on.
Eilinen torstai meillä oli ihan lepopäivä treeneistä, käytiin vaan kaverin ja sen koirien kanssa lenkillä. Rentouttavaa ja mukavaa! Tänään pitäisi vielä ottaa noita istumisia ja maahanmenoja namin kanssa sekä ehkä vähän viettiseuraamista (eli siis lähdetään vauhdista liikkeelle, ei perusasennon kautta ja nopsaan palkka).
Nyt voinen paljastaa, että me päästiin peruutuspaikalta BH-kokeeseen, joka on sunnuntaina eli ylihuomenna O:) Huomenna siis varmaan pidän kanssa kohtuullisen vapaapäivän Tulelle. Ehkä jotain pientä treenitään, mutta eipä siinä ajassa ehdi enää saada aikaan kuin ongelmia.

Jätä kommentti